Ihanaa kun on loma!!! (harmi että sekin niin monella kohta loppuu) Ehdin päivittämään ja saan olla kotona niinkuin haluan. Mutta täytyykö kotona hengailun tarkoittaa rumia vaatteita? EI! Myös kotona on kiva pukeutua hyvin, vaikkei kukaan katsoisikaan.
Myös tylsistä vaatekappaleista voi saada mielenkiintoisen, yhdistämällä niihin jotain eksoottista tai eri mailmasta olevaa. Itse puin päälleni äidin vanhan "römppä paidan", ja katsokaa miten pienillä asioilla voi saada "rätistä" tyylikkään ja urbaanin asukokonaisuuden!
(joskus voi kuvauksissa myös naurattaa ;))
Eli lisukkeina asussa on huivi päässä (yksi suosikki kuoseistani, pantteri), punainen vyö antamaan vaatteelle muotoa, jalassa legginsit, koska nyt paita on niinkuin mekko. Jalassa UFFista löydetyt mustat saappaat.
Päähuivin kannattaa olla tarkka, ettei tule liian yksinkertainen asukokonaisuus. Laita korviisi korvakorut ja minun tapaani isot! Haluaisin muuten käydä shoppailemassa lisää korviksia. Esimerkiksi kirpputoreilta voi löytyä hyviä, erikoisia, ettei ihan kaikilla ole niitä samoja hennessin koruja aina..
Mutta sitten!!
Mitä sinä olet aina halunnut tietää minusta? Tai kysyä minulta vinkkinä?
Kerrothan kysymyksesi vastauksiin ja ensi postauksessa postaan vastauksia. Nyt kysymyksiä vaan tulemaan leidit! (tai miksei pojatkin tätä voisi lukea:))
lauantai 23. helmikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
OLETKO NEITSYT?
ootko käyttäny huumeita
paska blogi et tiedä tyylistä mitään.arkityylisi on kuin jonkun spurgumummon päältä ja kiitos luojalle, että pidät noita vain kotona!!!!
mitä haluan tietää, tai no ihan sama,,
Missä Asut?
Carmen, rokkieve, kuka ikinä oletkaan näiden takana. Rakastan parodioitasi. Teetkö näitä yksin vai kaverin kanssa?
Carmenilta kysyn, että mikä on sun kuumin shoppailumesta tällä hetkellä? Ois ihana tietää mis suhun vois törmää ja nähä sun tyyli livenä <3
mä haluisin tietää what do you do for living eli opiskeleks tai käyks töissä? carmen oot ykkönen!
Et kai sä oo tosissas?
tyylis on karmaiseva ja et todellakaan oo nähnykkää muodin edelläkävijää.. ainakaan peilistä!
lol
Marry me, Carmen! <3
Mitä mieltä olet tulevan kevään muodista?
sä oot niin karsee muija
ite ette tiedä mistään mitään. tosi lapsellista haukkua tuntemattomia?
Lähetä kommentti